Life is a wonder
su 3.2.2013
Tommi Toija on veistänyt arkisista materiaaleista – savesta, jätevanereista, löytötavaroista ja rautakauppamaaleista – kuvaelmia arjen yksinkertaisuuksista. Naturalismin perusteeseihin nojaava kuvanveistäjä on kertonut veistoksillaan ihmisyyden tarinaa pian kymmenen vuotta.
Naturalistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmistä voidaan tutkia tieteellisin menetelmin, ja näin saavutetuin tuloksin on mahdollista rakentaa ihmisen yleinen malli. Kliinisten tutkimusten tai tieteellisen mittaamisen sijaan Toija on rakentanut teoksissaan esiintyvän ihmishahmon perustan yleiselle elämänkokemukselle sekä kanssaeläjien ja itsensä tarkkailulle. Pienestä vahaukosta (Pikku pelkuri) alkunsa saanut ”paksupää” on monistunut kokonaiseksi pikku-ukkojen armeijaksi. Teokset kertovat mediaanikansalaisen elämästä kommellusten, sekaannusten ja arjen puuduttavan tavallisuuden kautta. Naturalisteille ominainen yhteiskunnallisten rakenteiden pohdiskelu kuitenkin puuttuu Toijan taiteesta. Hänen saviset pikkuihmisensä ovat luonteeltaan viileän toteavia. Ne eivät ota kantaa maailman tapahtumiin, eivätkä julista mitään sanomaa.
-Lainaus; Susanna Luojus, Minä -me, Tommi Toija
Tommi Toija
Kuvanveistäjä, maalari
Syntynyt 1974
Asuu ja työskentelee Helsingissä
Pelkkä saviolentojen olemassaolo oikeuttaa niiden syntymisen tähän maailmaan, aivan kuten ihmislapsikaan ei syntymiselleen sen suurempaa perustetta tarvitse. Toija ei itse näe tehtäväkseen toimia minkään asian valistajana tai saarnaajana. Hänen mukaansa poliittisuus ei sovi taiteeseen, sillä taiteen on saatava kertoa taiteen tarinaa. Hyvä taide ei hänen mukaansa pohjaudu ideologioihin tai filosofisiin rakennelmiin, se pärjää omillaan. Toija ei halua edes ottaa kantaa kysymykseen onko elämällä tarkoitusta, sillä hänen mukaansa teokset voivat yhtä lailla kuvata elämän tarkoituksettomuutta.
”Elämä itsessään on ihme – universumi on suuri ja miten ihminen oikein on kehittynyt. Onko muualla samanlaisia olentoja? Voiko elämällä olla mitään tarkoitusta? Totean vain [teoksissani] lakonisesti, että tässä sitä ollaan”. Vaikka Toija ei haluakaan suoraan avata mitään filosofista rakennelmaa teostensa takana tai julistaa erityistä sanomaa, hän ei voi teoksissaan välttää kommunikaatiota. Lattianrajassa maailmaa ihmettelevät pikku-ukot ja reliefeissä seinillä murjottavat pyöreäpäiset miehet ovat vaiti, ja silti he puhuvat kovaäänisesti.
-Lainaus; Susanna Luojus, Minä -me, Tommi Toija